Olen tällä hetkellä sairaala Ortonissa kipukuntoutuksessa. Lääkärini minulle tuputti mieliala lääkkeeksi Efexorin, 75mg.

Minulla on muuten mm. Tramal & Lyrica. Apteekissa varoittivat serotoniinioireyhtymästä ja antoivat ihan monisteenkin mukaan!
Otin illalla lääkkeen ja noin yhden aikaan yöllä sitten rupesin sitä saamaani lappua lukemaan...
Osa oireista oli kuvattu "lääkäri"-kielellä, mutta ripulin, pahoinvoinnin, vatsakivun, sekavuuden, lihasnykimisen, päänsäryn yms. tunnistin kyllä. (Lukeminenkin oli vaikeaa ja vessaan menin seiniä pitkin...)

Olin ihan pihalla ja lähdin yksin yöllä pyjamassa hortoilemaan lapun kanssa ulos. (Todella fiksua, olen tästä kyllä kuullut jo paljon palautetta!) 

Pääsin päärakennukselle ja vartija saattoi hoitajan puheille. Vuodepaikan sain, levon jälkeen pulssi oli 96 verenpaine 140/(en muista alap.). Eli selvät oireet ja sönkkäsin lappuni kanssa oireyhtymästä.


En kuitenkaan saanut lääkäriä enkä mitään hoitoa, koska hoitaja "diagnosoi", että kyseessä on lääkkeen aloituksesta johtuvat oireet....


Aamulla minut vielä heitettiin osastolta pihalle tilanpuutteen vuoksi! Sain sentään hoitajan saattamaan minut huoneelleni, koska en todellakaan pysynyt pystyssä.
Sitten ihanat ryhmäläiseni auttoivat minut lääkärini puheille, vaativat hoitoa ja seurantaa.
Lääkärilläkin meni kauan ennen kun myönsi kyseessä olevan s.oir.yhtymän. Hän huomasi myös ylivilkkaat refleksit ja pannulapun kokoiset pupillini...8-/

No, hoitoa ei enään siinä vaiheessa kuulemma tarvittu, se olisi pitänyt antaa jo yöllä kun oireeni olivat pahimmillaan!

Onneksi tämä tarina päättyi hyvin ja kaikki oireet katosivat yht. noin 24h aikana.  Apteekin lapussakin kuitenkin puhuttiin kooman ja kuoleman mahdollisuudesta! (Luulisi, että silloin hoitoa tulisi järjestää. Ja tämä siis ennen lakkoa.)

Olen täällä kuntoutuksessa vielä ensi viikonkin ja potilasasiamiehelle on jo aika varattu!

Toisaalta, nytpähän loppuu se mielialalääkkeiden tunkeminen ;)

Muuten täällä on  kyllä tosi mukavaa! Ihania rentoutuksia, vesijumppaa yms. ja hyvää ruokaa :)